Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nyt puhutaan siis Tunturi Tiger Aquan ja Airin putkista, siis Tigereistä Morinin koneella.


Teoriapätkä

Minkä vuoksi käytetään tehoputkia? No, syitä on kolme.

-Siten saadaan kerralla ohitettua kuristukset

-Sillä saadaan lisää tehoa

-Sillä saadaan "respectiä"

En tiedä, mikä on yleisin, mutta kuitenkin nyt asiaa.

Syy 1

Vielä kertauksena nuo tigerin pakoputken kuristukset. Ennen vuotta 1990 valmistetuissa malleissa on paksu alkukäyrä ja ennen paisuntakammiota kuristus. Sitä uudemmissa malleissa on ohut alkukäyrä (mehupilli) kuristuksena. Nämäkin voi ohittaa, jolloin putkesta tulee parempi. Hyvää vakioputkessa on sen hyvät alavääntöominaisuudet. Joskus pelkkä kurisusten poisto voi riittää.

Syy 2

Tigerin alkuperäinen putki vääntää alakierroksilla, josta kaikki eivät pidä. Valmiit tehoputket ovat taas pääsääntöisesti taas yläkiertoisia. Se yleisesti ottaen tuo lisää huippunopeutta.

Syy 3

Tehdasvalmisteiset (paria poikkeusta lukuunottamatta) tehopakoputket menevät alakautta, joka saattaa miellyttää joidenkin silmää. Se alakautta menevässä putkessa on huono puoli, että sen erottaa helposti, ja poliiseillakaan ei ole vaikeata erottaa tehari vakioputkesta.

Tehdsvalmisteiset putket

Ne saattavat tietysti olla uutena(kin) hiukka tyyriitä, mutta tietääpähän ainakin, mitä saa - toisin kuin ehkä käytetyissä. Alakautta meneville täytyy tehdä jonkinsortin kiinnitys, esimerkiksi jalkatapin pultilla kiinni lattaraudan palanen, jonka toinen pää on hitsattu itse putkeen. Tämän vuoksi uutena putkea ei kannata ostaa sellaisen, jolla ei ole mahdollisuutta kyseistä operaatiota suorittaa. Yleensä käytettyihin putkiin on jo valmiiksi hitsattu jonkinlainen kiinnike, ja sen toimivuus ja kunnollisuus riippuu pitkälti edellisen omistajan viitseliäisyydestä.

Tehoputket merkeittäin:

Simonini

Tehokkain (tietyilla barometreillä mitattuna) tigerin putkista. Ei (valitettavasti) valmisteta enää, joten ainut vaihtoehto on etsiä semmoinen käytettynä. Vetoalue alkaa melko alhaalta verrattuna esim. Giannelliin ja piikki on melko repäisevä. Äänenvaimentimessa on myös päässä kaari jonka takia putki ei sylje paljoa öljyä keskiöön tai takahaarukkaan. Äänetkin kohtuulliset kunhan putki on hyvin tiivistetty ja villat kunnossa. [1]

Gianelli

Löytyy monesta paikata, esimerkiksi moposportilta tuote nro: 32004 ja MC Scatterilta. MC Scatter Hieman tehottomampi, kuin simonini. Helppo saatavuus lisää yleisyyttä.

Tähän kannattaa tehdä itse tiiviste vuotojen minimoimiseksi. Tähän on selityksenä se, että putki on suunniteltu 50cc sekä 75cc koneille. Putki ja sen "kiinnityslaippa" eivät ole riippuvaisia toisistaan. Siksi koneen ja "kiinnityslaipan" väliin jää putken taitettu reuna jota ei saa tiiviiksi vakio tiivisteellä.

Proma Grand Prix

Malaguti Fifty:n putki. (Sopii Tigeriin yksinkertaisesti siitä syystä, että niissä on sama kone...) Tilattava yleensä ulkomailta. Kohtuullisen lähellä Simoniniä. kuva: [2] ja sitä löytyy esimerkiksi täältä: [3]

Pienellä fiksauksella PV:n putkesta

Esimerkki PV:n Luhaosta muokatusta putkesta

Yläkauttaista ei yhtä helposti tunnista tehariksi, ja se miellyttää joidenkin silmää. Pv:n tehareista saa yläkauttaisen kohtuullisen pienellä vaivalla. Niiden teho ei ole aivan tigeriin (ts. MotoriFrancoMorini GS(A) koneelle)suunniteltujen tasolla, mutta jokainen voi päättää itse, haluaako maksaa sen "hinnan".

Pv:n teharien merkeistä; Malossi = turhan arvokas, Arrow = samaa maata, Luhao = alavireinen, Gianelli = piikki jää kesken.

Tekemisen teoria

Hommaan ei kannata edes ryhtyä, ellei omista tarvittavaa välineistöä tai tietotaitoa. Budjettiin kannattaa varata n. 50€e, jolla saa mm. maalia, (käytetyn)putken ja tarvikkeet änäriin - hinta tietysti nousee laadun mukaan.

Alkukäyrä ja sen asento

Alkukäyrä ja etenkin laippa on väärässä asennossa, ne täytyy kääntää; käyrä katki vähän laipasta eteenpäin, oikeaan asentoon, ja hitsataan kiinni.

Mistäs se meneekään...

Putki menee oikealta, (huomaa se myös edellisessä) joten sekin täytyy kääntää. Helpoiten se ehkä onnistuu katkaisemalla putki hiukka ennen paisaria, ja taas oikeaan asentoon ja kiinni.

Kiinnitys

Kiinnike täytyy tehdä; teet joko kokonaan uuden, tai jos mahdollista, otat vakioputkesta.

Loppupilli

Loppupilli on aivan liian lyhyt, paisarin jälkeen putki poikki ja pidempi pilli tilalle.

Änäri

Esimerkkinä toimivassa gianellissa ei ole äänen vaimenninta, joten se täytyy tehdä itse, tai käyttää alkuperäistä. Ilman vaimenninta ei kannata lähteä ajelemaan, arvaattekin ehkä miksi. tietoa täällä: [4]

Viimeistely

Jos haluat putkestasi hienomman tai vakiomman näköisen, tulisi hitsisaumat hioa ja koko putki maalata kuumankestomaalilla.

Jos haluat muuttaa ominaisuuksia...

Halutessasi putkesi vääntävämmäksi, joko pidennät alkukäyrää (ts. teet uuden) tai suurellat paisarin tilavuutta lisäämällä "jatkopätkän" kartioiden väliin. Jos haluat sitä kiertävämmäksi, niin toisinpäin.

Pv hyvä, krossi parempi

Parhaan yläkauttaisen puken Tigeriin saa tehtyä krossin putkesta (YZ, CR jne.). Ovat tosin kohtuu tyyriitä ja ne ovat useimmiten koohtuullisen vääntäviä. Ne eivät näytä vakioputkilta, ja niissäkin on vähän fiksaamista. Tuossa kuva yz:n putkesta: [5]

Kun mikään ei riitä

Niin voit tehdä putkesi itse, joko yläkautta, tai hieman helpommin alakautta. Tuolta tietoa: http://www.motot.net/wiki/Pakoputkiston_teko_2-tahti_moottoriin


Mitä maksaa, ja mitä sillä saa?

Tehdasvalmisteiset ovat uutena 70-90e, pv: putket ~80e, krossien putket yli 100e. Käytettyinä: 40-50€, 30-50 ja 50-100.

Tehonlisä riippuu putken tyylistä, mutta joidenkin mukaan tehari lisää nopeutta n. 55-60 asti ilman muita muutoksia.

Ainiin, ja lopuksi, tehareitahan ei käytetä tieliikenteessä, eihän?


Alkuperäinen teksti: Eki1 26. kesäkuuta 2007 kello 22:13:17 (EEST)

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista